Tuhannet lapset ja nuoret kilpailevat tulevina kesinä Silja Line Seurakisoissa

Suomen Urheiluliitto ja Tallink Silja Oy ovat sopineet yhteistyöstä vuosille 2013–2014. Sopimuksen myötä joka kesä lähes 25 000 lasta ja nuorta kilpailevat Silja Line Seurakisoissa.

Seurakisat ovat Suomen Urheiluliiton moniarvoisen nuorisoyleisurheilun kivijalka. Monelle urheilijanalulle ne ovat turvallinen ensikosketus yleisurheilun harjoittelun ja kilpailun maailmaan. Seurakisoissa lapset ja nuoret harjoittelevat kilpailemista, vanhempien ollessa toimitsijoina. Lajeissa korostuvat perusliikuntataidot: juokseminen, hyppääminen ja heittäminen.

– Lapset ja lapsiperheet ovat aina olleet yksi Silja Linen tärkeimmistä kohderyhmistä, siksi myös yhteistyö Suomen Urheiluliiton Seurakisojen kanssa oli luonnollinen valinta meille. Toivomme, että Silja Line Seurakisat tuovat urheilukentillä sekä lapsille että vanhemmille hauskoja kokemuksia yhdessäolon merkeissä, sanoo Tallink Siljan varatoimitusjohtaja Pasi Näkki.

Yhteistyö mahdollistaa Silja Line Seurakisoihin osallistuville seuroille monipuolisia kannusteita kesän kilpailuihin. Seurat saavat mm. toimitsijasetin, ohjeistuksen ja ideoita kilpailujen järjestämiseen, Silja Line Seurakisojen viralliset mitalit sekä risteilylahjakortteja. Parhaat seurat palkitaan myös yleisurheilun gaalaristeilyllä syksyllä.

– Seuroissa toteutettava lasten ja nuorten kilpailutoiminta on järjestömme kivijalka. Yhdessä Tallink Siljan kanssa pääsemme tukemaan seuroja entistä paremman lapsi- ja nuorisourheilutoiminnan kehittämisessä. Tämä on sekä liikunnallisen elämäntavan että menestyvän huippu-urheilun välttämätön perusta, Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä kertoo.

Suomen Urheiluliiton toiminnan tarkoitus on eettisesti kestävällä tavalla innostaa ja palvella jäseniään tuottamaan kansainvälisesti menestyviä nuorten ja aikuisten ikäluokkien yleisurheilijoita. Vankan perustan luomiseksi kansalliselle yleisurheilulle Suomen Urheiluliitto auttaa jäsenistöään tuottamaan laadukasta, arvostettua ja kaikki ikäluokat kattavaa yleisurheilutoimintaa lapsille, nuorille sekä harrasteliikkujille ja urheilun seuraajille.

Lisätiedot:

SUL, toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä, 0400 506 014, jarmo.makela@sul.fi

Tallink Silja Oy, viestintäpäällikkö Marika Nöjd 0400 207 704, marika.nojd@tallinksilja.com