Toinen Tubetour-risteily 23.4.2016

Tubetour-risteily 16.4.2016 myytiin loppuun viikossa  – toinen risteily 23.4.

YouTube-tekijöistä eli tubettajista koottu huipputiimi kiertää alkuvuoden aikana konserttisaleja, tapahtuma-areenoita ja jäähalleja yhteensä kymmenellä paikkakunnalla. Kiertueen on kerrottu huipentuvan Baltic Princessillä 16.4. toteutettavaan Tubetour-risteilyyn. Tämän risteilyn 300 lippua myytiin kuitenkin loppuun yhdessä viikossa, joten huipennus saa jatkoa: suuren kysynnän vuoksi toteutamme toisen samansisältöisen Tubetour-risteilyn Baltic Princessillä la 23.4. Risteilyn myynti on nyt alkanut.

- Olemme Tallink Siljalla huomanneet tubettajien valtaisan suosion erityisesti nuorten keskuudessa ja haluamme olla ilmiössä yrityksenä mukana mahdollistamassa tubettajien ja fanien kohtaamisia, sanoo Tallink Siljan sosiaalisen median päällikkö Noora Verronen. Ensimmäisen huipennusristeilyn suosio kuitenkin yllätti meidätkin, ja tällä toisella risteilyllä haluamme mahdollistaa tämän huikean kokemuksen myös niille nuorille, jotka eivät ehtineet varata matkaa alunperin riittävän ajoissa. Nämä risteilyt ovat meille samalla hieno mahdollisuus tutustuttaa nuoria risteilymatkustukseen, Verronen jatkaa.

Kiertuettä tähdittää muun muassa sellaiset  suursuosion saaneet tubettajat kuin Lakko, Herbalisti ja MariieVeronica. Myös he ovat mukana molemmilla risteilyillä. Risteilyillä fanit pääsevät lähemmäs idolejaan kuin muissa kiertueen tapahtumissa. Tapahtumat ovat risteilyjä lukuun ottamatta ikärajattomia, mutta alle 13-vuotiaiden suositellaan osallistumaan yhdessä huoltajan kanssa, sillä meno voi yltyä vauhdikkaaksi.

Lue risteilystä tarkemmin: http://www.tallinksilja.fi/tubetour