Huippuviihdettä viikon ajan Baltic Princessillä kesäkuussa 2016: Robin, Eppu Normaali ja Apocalyptica
Baltic Princessillä kuullaan kesäkuun 2016 alussa upeaa suomalaista musiikkia, sillä yhden viikon aikana laivalla järjestetään peräti neljä artistien tähdittämää erikoisristeilyä. Musiikintäyteisen viikon aloittaa Robin, sitä jatkaa Eppu Normaali ja viikko huipentuu Apocalyptican sellojen säveliin. Konsertteihin ei ole erillisiä pääsylippuja, vaan konserttilippu sisältyy matkan hintaan.
- Järjestimme viime kesänä laivalla kaksi Nightwish-erikoisristeilyä, ja ne olivat todella menestys – niiden innoittamana haluamme nyt mahdollistaa uusia upeita laivakeikkoja ja samalla tarjota artisteihin liittyvää oheisohjelmaa. Laiva tarjoaa tällaiseen kokonaisvaltaiseen artistihypetykseen upeat puitteet. On mahtavaa saada laivalle kesäkuussa sellaisia artisteja, jotka esiintyvät siellä harvoin tai nyt ihan ensimmäistä kertaa, sanoo Tallink Silja Oy:n Head of Entertainment Kati Heiniö.
Baltic Princess risteilee Turku-Tukholma-reitillä. Robinin risteilylle myynti alkaa jo tänään 29.12.2015, kun taas Eppu Normaalin ja Apocalyptican risteilyille 15.1.2016.
Robin 6.6.2016 – myynti alkaa 29.12.2015
Muutamassa vuodessa Suomen ykkösartistien joukkoon ponnahtanut ja tänä vuonna Suomen positiivisimmaksi suomalaiseksi valittu Robin esiintyy 6.6.2016 Baltic Princessin 23 h -risteilyllä, jolloin koko laiva pyörii teinisensaation ympärillä. Robinin keikka toteutetaan 6.6. klo 20.15 lähtevän risteilyn paluumatkalla päiväsaikaan, jotta perheen pienimpienkin on mahdollista fanittaa suurta idoliaan. Jo menomatkan iltana tunnelmaa nostattavat muutamat esiintyjät, yhtenä heistä räppäri Mikael Gabriel. Robinin keikan ja tunnelmaa lämmittävien esiintyjien ohella tällä erikoisristeilyllä on paljon Robin-aiheista ohjelmaa: mm. menomatkalla Robin-aiheinen disco, Robin-karaoke ja Robin- tietovisa, jossa parhaiten pärjäävät voittavat fanitapaamisen Robinin kanssa.
Eppu Normaali 7.6.2016 & 8.6.2016 – myynti alkaa 15.1.2016
Punk-yhtyeenä vuonna 1976 aloittanut, mutta sittemmin melodisempaan suuntaan siirtynyt ja lopulta popmusiikillaan kaikkien suomalaisten tuntemaksi poprock-yhtyeeksi noussut Eppu Normaali risteilee Baltic Princessillä kahden peräkkäisen reissun ajan. Laivakeikat ovat osa Eppujen 40-vuotisjuhlavuotta. Yhtye toteuttaa keikan sekä meno- että paluumatkalla, joista paluumatkan keikka on akustinen. Risteilyllä on myös muuta yhtyeeseen liittyvää oheisohjelmaa, josta kerromme nettisivuillamme 15.1.2016, jolloin myös risteilyjen myynti alkaa.
Apocalyptica 9.6.2016 – myynti alkaa 15.1.2016
Huikea musiikki-ilotteluviikko huipentuu maailmallakin suursuosion saavuttaneen metallimusiikkiyhtye Apocalyptican erikoisristeilyyn. Apocalyptica esiintyy Baltic Princessillä sekä meno- että paluumatkalla, mutta paluumatkan keikka on akustinen. Yhtye järjestää faneilleen myös ns. meet & greet -mahdollisuuden ja luvassa on myös muuta oheisohjelmaa. Risteilyn tarkka ohjelma on nähtävissä nettisivuillamme 15.1.2016, jolloin myös risteilyn myynti alkaa. Baltic Princess lähtee Turusta erikoisristeilyjen aikana poikkeuksellisesti klo 19.30 ja saapuu Turkuun seuraavana iltana klo 18.05. Erikoisristeilylle osallistuvilla ei ole maihinnousuoikeutta Tukholmassa.
Tutustu erikoisristeilyihin tarkemmin osoitteessa www.tallinksilja.fi. Robinin risteilyn tietoihin pääsee jo nyt suoraan osoitteessa www.tallinksilja.fi/robin, muiden artistien omat sivut aukeavat 15.1.2016.
#siljastars
Lisätietoja antavat:
Head of Entertainment Kati Heiniö, kati.heinio@tallinksilja.com, 040 749 0033
Viestintäjohtaja Marika Nöjd, marika.nojd@tallinksilja.com, 0400 207 704