-
Kasvua näkyvissä - työhyvinvointi
Kirjoittaja: Timo Lappi, CEO, Heltti Oy
Ajankäytön hallinta ja oman työpäivän suunnittelu ovat nykypäivän ajatustyössä omalla vastuullamme. Omaan tuottavuuteensa voi vaikuttaa paitsi hyvinvointiinsa panostamalla, myös erilaisilla itsensä johtamisen menetelmillä.Muistatko työpäivän, jolloin mistään ei tuntunut tulevan mitään? Aloittelit montaa suurempaa työtehtävää, mutta löysit itsesi aina hetken kuluttua sosiaalisesta mediasta, Slackista, sähköpostista tai kahvipannun ääreltä. Päivän päättyessä huomasit tehneesi pientä sälää, ja kaikki suuremmat tehtävät olivat jääneet lähtökuoppiin.
Entäpä sen toisen työpäivän, jolloin tulit jo aamulla suihkussa keksineeksi ratkaisun töissä pidempään mietityttäneeseen ongelmaan? Päivän, jolloin vaikeita asioita oli helppoa kirjoittaa ja hommat tuntuivat olevan pulkassa jo lounaalle mennessä.
Kyllä, meidän ajatustyöläisten tuottavuus vaihtelee suuresti päivästä toiseen. Jos sata vuotta sitten peltotöissä tehokas työläinen saattoi yltää kaksinkertaiseen suoritukseen työkaveriinsa verrattuna, niin nykyään hyvä koodari voi olla 10.000 kertaa yhtä tuottava kuin kollegansa.
Minulla on hyviä uutisia! Voimme kaikki vaikuttaa tuottavuuteemme. Siihen on kaksi pääasiallista keinoa: hyvinvointiin panostaminen ja itsensä johtaminen.Palautuminen on investointi
Ajatustyöläinen rakentaa hyvinvointinsa, työterveytensä ja kapasiteettinsa vapaa-ajalla. Fiksu ihminen panostaa vapaa-ajalla aktiivisuuteen ja liikuntaan, koska vain hyvässä kunnossa jaksamme tehdä tuloksellista työtä koko työpäivän ajan. Ei ole myöskään sama, mitä syömme tai juomme, vaan järkevät valinnat lautasella ja juomalasissa näkyvät suoraan työtehossamme.
Kun katson ajatustyöläisiä ympärilläni, huomaan näiden kahden hyvinvoinnin peruspilarin, liikunnan ja ravinnon, olevan suurella osalla kunnossa. Eniten meillä tuntuu olevan petrattavaa kolmannessa, eli levossa, palautumisessa ja unessa. Lepo ja uni eivät ole välttämätön paha, joka on poissa työstä ja vapaa-ajasta. Ne ovat investointi, jolla ajatustyöläinen varmistaa, että aivot toimivat, oivalluksia syntyy ja muisti pelaa.Ajanhallinta parantaa tuottavuutta
Nykyaikaista ajatustyötä ei pidä mitata siihen käytetyn ajan, vaan ajatustyön tulosten perusteella. Lyhyt ja fiksusti rakennettu työpäivä voittaa mennen tullen pitkän ja ajelehtivan. Tämä vaatii tinkimätöntä itsensä johtamista, jonka yksi tärkeä osa on vastaanotettujen ärsykkeiden ja keskeytysten kontrollointi.
Keskittymistä edellyttävät työt vaativat rauhallisen ympäristön, johon eivät kuulu keskittymisen katkaisevat viestien notifikaatiot eikä avotoimiston hälinä. Toisaalta taitavat ajatustyöläiset ovat nopeita ja tehokkaita viestijöitä sekä kasvokkain että digitaalisesti. Fiksu erottaa nämä erilaiset ajatustyön osat selkeästi toisistaan.
Olethan sinä muotoillut työpäiväsi siten, että se tukee aivoergonomiaa? Varannut selkeästi erilliset ajat keskeytyksettömälle ajatustyölle ja toisten tavoitettavissa olemiselle? Se on nopein keino parantaa työsi tuottavuutta. Ja samalla myös hyvinvointiasi.