Cover image

10+1 vinkkiä – Lapsiperheen Viro!


Lapsiperheen riemukas loma alkaa jo laivalta: nauti risteilyllä musiikista, hauskasta ohjelmasta, leikkipaikoista ja herkuista. Oli lomasi muutaman päivän pikareissu tai pidempi, perillä Virossa löydät koko perhettä innostavaa nähtävää ja koettavaa: vieraile vauhdikkailla seikkailuradoilla, kauniilla luontoreiteillä, leikki- ja pelikentillä tai mielenkiintoisissa puuha- ja tiedepuistoissa. Nyt on mainio aika vierailla Virossa, sillä virolaiset matkailuyritykset ovat viime vuosina panostaneet erityisesti lapsiperheiden viihtyvyyteen. Lapsirakkaat virolaiset huomioivat lapset niin hinnoittelussa, ravintoloiden ruokatarjonnassa kuin kohteiden ohjelmassa.

Yhteistyössä Visit Estonian kanssa

#visitestonia

Artikkeli on julkaistu 4.8.2021.

Varaa risteily

Lottemaan teemapuisto

Päivä kuluu kuin hujauksessa Lottemaalla. Satojen kohteiden joukossa on muun muassa teemataloja, mahtavia ruokaelämyksiä ja uimaranta. Baltian suurin teemapuisto Lottemaa sijaitsee kauniissa rantametsässä Keksijäkylässä, joka on tuttu kirjoista, musikaaleista sekä Lotta-elokuvista. Käy tervehtimässä Lottaa, Brunoa, Albertia ja muita Keksijäkylän asukkaita. Teemapuisto on vain kuuden kilometrin päässä kesäkaupunki Pärnusta, joten huristelet kaupungista Keksikylään nopeasti.

Keksintötehdas PROTO

Oletko pohtinut, minkälainen oli matka maailman ensimmäisen auton, veturin tai kuumailmapallon kyydissä? Tai minkälaista olisi upottaa varpaat Välimeren pohjaan? Ainutlaatuisessa Keksintötehdas PROTO:ssa pääset testaamaan kaikkea tätä. Ainoastaan täällä, vanhassa sukellusvenetehtaassa, voit kohdata mahtavia prototyyppejä, jotka ovat herätetty eloon modernin teknologian keinoin. Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen Keksintötehdas tarjoaa luomisen, keksimisen ja oppimisen iloa!

Tiedekeskus AHHAA

Kaipaatko yllätyksiä? Vieraile Tiedekeskus AHHAA:ssa ja perehdy tieteen, toiminnan ja seikkailun maailmaan. Tiedekeskus on kiinnostava opiskeluympäristö niin nuorille, lapsille kuin aikuisille. Interaktiivisissa näyttelyissä pääset kokeilemaan kaikkea omin käsin. Tutustu planetaarion kiehtovaan maailmaan, laadi oppimateriaaleja koululaboratoriossa ja testaa teknisiä laitteita ja vempeleitä!

Tallinnan eläintarha

Käy tervehtimässä eläintarhan eläimiä pienestä suuren suuriin! Tarhassa kummastelet valtavia elefantteja ja sarvikuonoja ja näet hurjat pedot lähietäisyydeltä. Jos olet sarvipäiden ystävä, Tallinnan eläintarhassa on yksi maailman laajimmista vuorikauriiden ja argaalien kokoelmista. Voit vierailullasi tukea myös lajisuojelutoimintaa – ostamalla lahjoituslipun tuet uhanalaisen sumatransarvikuonon ja arokissan suojelua luonnossa. Tervetuloa vierailemaan eläintarhassa viikon jokaisena päivänä.

Kuva: Visit Estonia/Aron Urb, Lentosatama
Lentosatama

Lentosatama (Viron merimuseo)

Lentosataman historiallisessa merimuseossa on esillä noin 200 jännittävää näyttelyesinettä: Sukellusvene Lambit, vesilentokone Short 184, yksi Viron vanhimmista laivan hylyistä, vuosisadan vanha jäänmurtaja Suur Töll ja paljon muuta! Museon yhteydessä palvelevat myös kahvila MARU ja museomyymälä. Museokäyntiä tukevat itsenäiseen vierailuun tarkoitetut leikkisät ja informatiiviset materiaalit, jotka avartavat niin aikuisten kuin lasten mieltä. Voit tehdä vaikkapa maailmanympärysmatkan sukellusveneellä, kuvauttaa itsesi meriväen asussa tai lennättää paperilennokkeja.

Kadriorgin lastenmuseo Miiamilla

Historiallinen lastenmuseo Kadriorgi hurmaa vanhoilla rakennuksillaan ja kauniilla puistoympäristöllään. Lastenmuseo on nykyisin Tallinnan kaupunginmuseon sivutoimipiste, jonka historia yltää 1930-luvulle asti. Museon kohderyhmää ovat perheen pienimmät, 3–11-vuotiaat lapset.

Alutsagusen seikkailupuisto

Ilmalentoja, seikkailuratoja, jännittäviä tehtäviä – kaikkea tätä on Alutagusenin seikkailupuisto. Puisto sijaitsee Alutagusenin loma- ja urheilukeskuksessa, Ida-Virumaalla. Seikkailupuistossa on valittavana 5 seikkailurataa haastetason mukaisesti, lasten seikkailupuisto sekä koko vuoden avoinna oleva tubing-rata. Tällä voi liitää Viron pisimmän ilmalennon järven yli: ratojen pituudet ovat 400 ja 220 metriä. Lastenratojen pienten seikkailijoiden tulee olla pituudeltaan vähintään 110 cm ja pääratojen huimapäiden 140 cm. Seikkailupuistoon pääsee etukäteisvarauksella myös öisin!

Kuva: Visit Estonia, TV-torni
Tallinnan televisiotorni

Tallinnan televisiotorni

314 metrin korkeuteen kohoava Tallinnan tv-torni on koko Viron korkein rakennus. 170 metrin korkeudesta sinulle avautuu panoramanäkymä horisonttiin ja lasilattian läpi maahan. Tv-torni on myös kulttuuri- ja elämyskeskus, jossa voit nauttia elokuvista, näyttelyistä ja vilvoittavista virvokkeista 22. kerroksen ulkoterassilla. Tornissa tutustut Viroon ¬– ja itseesi – ihan uudesta vinkkelistä: tutustu kiinnostavaan Geeni-näyttelyyn ja opi paljon uutta geenien mystisestä maailmasta!

Vembu-Tembumaan perhepuisto

Koko perheen huvipuistossa, Vembu-Tembumaassa viihtyvät lapset, nuoret ja lapsenmieliset! Puistossa voit hurjastella mikroautolla tai mönkijällä, kokea vauhdin hurmaa vesiliukumäessä sekä pulahtaa altaisiin ja saunan lämpöön. Löydät puistosta myös minigolf-radan, leikkitalon ja paljon muuta. Voit jäädä Vembu-Tembumaahan pidemmäksikin aikaa, sillä se tarjoaa leirintämajoituksen sekä pysäköinti- ja yöpymismahdollisuuden matkailuautolle.

LaitseRallyParkin kartingrata

LaitseRallyParkin kartingrata on ympäri vuoden avoinna oleva autourheilukilparata, jonka on suunnitellut maailmalla tunnustettu suunnittelutoimisto Tilke Gmbh. Rata on 600 metriä pitkä ja siellä voi kisata kesäisin kymmenellä ja talvisin kahdeksalla kilpa-autolla. Tarvittaessa ajamista on mahdollista säätää lisäpainoilla tasavertaisempaa kisailua varten. Tästä syystä kaikki ajajat punnitaankin ennen autoon astumista.

Elämyskeskus Tuuletorn

Elämyskeskus Tuuletornissa voit virittäytyä Hiidenmaan hiljaiseen ja rauhoittavaan tunnelmaan. Tuuletorn on jotakin museon, satumaailman ja tiedekeskuksen väliltä – siellä voit uppoutua muun muassa Hiidenmaan vedenalaiseen maailmaan ja haistella ja tunnustella alueen kasveja. Jos kaipaat jotain aktiivisempaa puuhaa vierailuusi, kapua Baltian korkeimmalle sisäkiipeilyseinälle.

 

Lue lisää Visit Estonia -sivustolta

Tutustu myös muihin lapsiperheiden vinkkeihin Tallinnassa