Köökkipojasta luovaksi keittiöpäälliköksi

Cover image


KIIKARISSA JOONAS MAUNULA

Luova keittiöpäällikkömme Joonas on paiskinut Tallink Siljalla hommia 12 vuotta. Utelimme Joonakselta mistä hän ammentaa työhönsä – ja miksi.

Artikkeli on julkaistu 23.2.2022. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Hei Joonas! Kuka ja mikä oikein on “Luova keittiöpäällikkö”?

Tärkeimpiä tehtäviäni on ruokalistojen sisällön suunnittelu, tuotteiden hankintaprosessi ja uusien, hyvältä maistuvien ideoiden kehittely, kerääminen ja tietenkin niiden toteuttaminen! Organisoin pääosin uusien menujen luomista laivoille. Toisinaan luon menun myös itse. Sitten pidän huolta hyvästä valikoimasta, ruoasta viestimisestä ja upeiden ravintoloittemme konsepteista, eli kokonaisuudesta. Mahtava työ!


Joonas Maunula


Kuulimme, että et suinkaan aloittanut suoraan huipulta?

En tosiaankaan. Aloitin keittiöhommat maakrapuna, kesäkeittiössä juoksupoikana. Mutta olin kai aika ahkera ja ilmeisesti myös tarpeeksi innokas. Etenin siitä pikku lusikallinen kerrallaan kokiksi ja siitä vuoromestariksi, jalat tukevasti maan kamaralla. Jossain vaiheessa aloin sitten haistelemaan uusia tuulia.

Olen ihmisenä sellainen, että pidän haasteista. Olin jo jonkin aikaa miettinyt laivahommia: olisi jännittävä haaste ruokkia satoja, jopa tuhansia nälkäisiä vieraita lyhyen ajan sisällä. Taisi olla kai vuosi 2011, kun lopulta rohkenin uskaltaa. Soitin Silja Europan ja Silja Symphonyn keittiöpäällikölle, ja asia ottikin tuulta. Sain tarjouksen ryhtyä Silja Europalla extrakokiksi. Otin tehtävän ilolla vastaan.

Kävit läpi Silja Academy -koulutusohjelman, eikö?

Huhu pitää paikkansa. Ennen kun pääsi varsinaisiin esimieshommiin, oli käytävä läpi esimiesvalmennus, Silja Academy -ohjelma. Suoritettuani ohjelman aloitin vuonna 2012 työt keittiömestarin sijaisena, tuolloin vielä aika tuoreella Baltic Princess -laivalla. Parin vuoden hikisen työn jälkeen hain vakituista paikkaa Silja Serenaden keittiömestarina. Sain paikan ja suunnitelmani nytkähtivät eteenpäin. Seuraavana vuonna pääsin jo varsinaiseksi keittiöpäälliköksi Galaxylle.

Viisi vuotta myöhemmin – vuoden 2022 lopulla sain pestin Tallink Siljan luovana keittiöpäällikkönä. Eli olen nyt unelmatyössäni, niin voi kyllä rehellisesti sanoa.


Joonas Maunula, luova keittiöpäällikkö

Okei. Mennään syvemmälle. Millainen sitten ON hyvä kokki?

Minun mielestäni hyvän kokin tunnistaa kolmesta asiasta. Ensiksi tulee se, että kokki arvostaa aikaa. Aika on arvokkainta, mitä meillä on. Sitä ei pidä tuhlata. Kenenkään aika ei ole arvokkaampaa kuin toisen ja kääntäen: kaikkien aika on arvokasta. Hyvä kokki on täsmällinen ja hallitsee ajankäytön.

Toisena tulee uteliaisuus. Kulinaarinen maailma on kiireinen, jännittävä - ja vaikka rutiineja on, jokainen päivä on aina uusi. Kun pitää mielen ja sydämen avoimena, ja suhtautuu haasteisiin uteliaasti, pysyy paremmin mukana.

Kolmas ominaisuus on kekseliäisyys, jota kai luovuudeksikin voi sanoa. Keittiössa on jatkuvasti käynnissä aivan yllättävien käänteiden sekä hyvien että huonojen yllätysten pyörremyrsky. Odottamattomia mysteereitä on siis odotettavissa! Kokin tehtävä on oikeastaan hallita kaaosta – ja tehdä se mahdollisimman hyvin.


ruoka-annos


Joonas. Otatko kauhan töistä kotiin?

Työn ulkopuolella olen kolmen ihanan lapsen isä, joiden kanssa nautitaan tavallisesta kotiruuasta. Makaronilaatikko ja lihapullat maistuvat koko perheelle.

Kotona bravuurini taitaa olla omeletti, munakas. Keväällä ja kesällä freesaan munakkaan parsalla, syksyllä heitän sekaan kourallisen sieniä. Kaiken kaikkiaan rakastan munaruokia ja taidanpa olla niiden seurassa aika luovakin.

Rakastan myös valokuvausta, luonnossa kuljeskelua perheeni kanssa – ja tietenkin musiikkia! Nuorempana soitin bändissä rumpuja ja olimme kai lähellä tehdä jonkinasteisen läpimurronkin. Mutta niin siinä vain kävi, että sydämeni huusi ruokaa.

Miltä näyttää ruokavuosi 2023?

Ekologisuus on minulle tärkeää. Tulevina vuosina haluan käyttää enemmän paikallisia raaka-aineita ja viedä Tallink Siljaa kestävämmän kehityksen väylää eteenpäin. Meidän on tehtävä parhaamme ollaksemme mahdollisimman vastuullisia. Haluan että pienennämme ekologista jalanjälkeä ja tuotamme vielä vähemmän jätettä kuin nyt. Iso tavoitteeni on tehdä Tallink Siljasta ympäristöystävällisempi. Se vaatii luovuutta, mutta olen oikeastaan varma, että pystymme siihen.

Kiinnostuitko Joonaksen luomuksista?

Varaa herkuttelumatka

Lisätietoa ruokailusta ja menuista laivoilla

Tutustu myös Beef tartar -reseptiin.

  • Beef tartar

    Beef tartar -resepti

    Valmista kotona herkullista tartaria à la Joonas Maunula.
    Määrät on laskettu 4 annokselle.

    Valmistusohje härkätartar
    • 300 g härän sisäfilettä
    • 1 tl suolaa
    • 1 tl karkeaksi rouhittua mustapippuria
    • 1 rkl salottisipulia
    • 1 rkl kapriksia
    • 2 tl oliiviöljyä
    • 1 tl Dijon-sinappia
    • 1 tl Worcestershire-kastiketta
    Leikkaa härän sisäfilee, salottisipulit ja kaprikset veitsellä pieniksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta makusi mukaan.

    Valmistusohje vesikrassi-emulsio
    • 0,5 dl vesikrassia
    • 0,5 dl persiljaa
    • 0,7 dl rapsiöljyä
    • 0,5 tl Dijon-sinappia
    • 0,5 tl sokeria
    • ripaus suolaa
    Ryöppää yrtit nopeasti ja laita jäähauteeseen. Kuivaa yrtit ja laita tehosekoittimeen. Lisää dijon-sinappi ja sekoita. Lisää rapsiöljyä rauhallisesti ja hitaasti, jotta emulsio muodostuu. Mausta suolalla ja sokerilla.

    Valmistusohje pikkelöidyt sinapinsiemenet
    • 0,25 dl keltaisia sinapinsiemeniä
    • 0,25 dl valkoviinietikkaa
    • 0,25 dl vettä
    • 0,25 dl sokeria
    • 0,5 tl suolaa
    Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja keitä n. 5 min. Anna seoksen jäähtyä ja vetäytyä vähintään kaksi tuntia.

    Valmistusohje muut ainesosat
    • 4 raakaa kananmunaa
    • 1 dl parmesan-juustoa
    Erottele keltuaiset valkuaisista (pidä kaikki neljä erillään tai asettele ne suoraan jo lautasilla olevien tartareiden päälle). Valkuaiset voit käyttää muuhun ruoanlaittoon. Raasta parmesan-juusto.


    Annostele liha-tartar ja pikkelöidyt sinapinsiemenet lautasille, lisää jokaisen tartar-annoksen päälle keltuainen, pursota vesikrassiemulsiota ympärille, ripottele hieman tuoretta vesikrassia ja raastettu parmesan-juusto kruunuksi. Nauti ystävien tai perheen kanssa!