Cargon lahjoitus asunnotto­mille

Cover image

Vaatteita ja kenkiä asunnottomille

Tallink Silja Cargo lahjoitti yhdessä HTG:n eli Tallink Silja Oy:n ahtausalan palveluita tuottavan sisaryrityksen kanssa ylimääräiseksi jääneitä vaatteita ja kenkiä Hietaniemenkadun palvelukeskukseen, joka tarjoaa palveluita asunnottomille helsinkiläisille.

Pienikin apu voi olla tarpeellinen.

Artikkeli on julkaistu 8.2.2021.

Mikä on toiselle ylimääräistä, voi olla aarre toiselle

Tallink Silja Cargon eli rahtiosaston tiloissa tehtiin tammikuussa 2021 talvisiivousta, jonka yhteydessä varastoista löytyi ylimääräiseksi jäänyttä tavaraa. Siivouksen yhteydessä varastojen kätköistä löytyi hyväkuntoisia housuja, hanskoja ja kenkiä, jotka olivat jääneet tarpeettomiksi ja haluttiin lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Lahjoituskasseihin saatiin kerättyä yhteensä 25 paria sekä kesä- että talvikenkiä, 15 housuparia ja 10 paria hanskoja.

Sopiva lahjoituskohde löytyi pian, sillä ylimääräisiä vaatteita oli lahjoitettu Cargosta aiemminkin. Lahjoitetut vaatteet ja kengät toimitettiin Hietaniemenkadun palvelukeskukseen, jossa ne jaetaan asunnottomille helsinkiläisille. Mukana lahjoittamassa olivat Miikka Kälvinmäki Tallink Silja Cargosta ja Micael Lindqvist HTG:stä. Lahjoitetut vaatteet ja kengät tulevat todella tarpeeseen, ja Helsingin kaupungin henkilökunta oli lahjoituksesta erittäin kiitollinen. Vastuullisuus on tärkeä osa Tallink Siljan toimintaa ja myös haastavina aikoina hyvää halutaan tehdä aina kun mahdollista.

”Tämä oli jo toinen kerta, kun veimme ylimääräiseksi jääneitä kenkiä ja hanskoja Hietaniemenkadun palvelukeskukselle. Valitsimme lahjoituskohteen itse, ja meille oli tärkeää tehdä lahjoitus paikkaan, jossa varusteet tulisivat tarpeeseen. Helsingin kaupungin henkilökunta tuli aidosti onnelliseksi lahjoituksesta. Toivotimme lahjoituksen yhteydessä heille paljon tsemppiä talven haasteisiin sekä vallitsevaan koronatilanteeseen”, kertoo Miikka Kälvinmäki Tallink Silja Cargosta.



Työvaatteet joka säähän

Tallink Silja Cargo eli rahtiosasto kuljettaa rahtiyksiköitä sekä Tallinkin että Silja Linen suurilla matkustaja- ja rahtialuksilla Suomen, Viron, Ruotsin ja Latvian välillä. Laivoilla kuljetetaan rekkoja, irtoperiä, kontteja, työkoneita ja uusia henkilöautoja. Työntekijät Tallink Silja Cargossa toimivat linkkinä laivojen ja maatoimintojen välillä ja mahdollistavat liikenteen sujuvuuden satama-alueella, rahtiyksiköiden lähtöselvityksen sekä tehokkaat lastaus- ja purkutoiminnot. Tallink Silja Cargo toimii kolmessa Helsingin sataman toimipisteessä sekä Turun satamassa.

Rahdissa työvaatteiden tulee olla kestäviä ja laadukkaita, sillä satama-alueella työskennellään pääasiassa ulkona hyvin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Rahdin työntekijöiden tulee käyttää satama-alueella toimiessa turvakenkiä ja huomiovaatteita. Työasuun kuuluvat myös joko talvi- tai kesäkengät, turvaliivi tai huomiotakki, kuori- tai talvitakki sekä kesä- tai talvihousut. Hanskoja on luonnollisesti myös joka säälle, unohtamatta tietenkään sadevarusteita ja kumisaappaita.

Kodittomille yösija ja muita tärkeitä palveluita

Lahjoitetut vaatteet ja kengät pääsevät käyttöön Hietaniemenkadun palvelukeskuksen kautta, joka tarjoaa sekä erilaisia palveluita että yösijan asunnottomille helsinkiläisille. Asumispäivystys tarjoaa petipaikan, ja palvelukeskuksessa tarjotaan lisäksi esimerkiksi terveyspalveluita, sosiaaliohjausta, edullista ruokaa ruokalassa, pesulapalveluita, tietokoneen käyttömahdollisuus sekä suihku- ja saunatilat. Palvelukeskuksen palvelujen piiriin voi hakeutua ilman maksusitoumusta tai lähetettä.

”Palvelukeskuksen asiakkaat voivat jättää omia vaatteitaan pestäväksi ja pyytää tarvitsemiaan vaatteita käyttöön pesulasta. Monesti asiakkaan päällä oleva vaatekerta voi olla se ainoa, joten lahjoitusvaatteista heille saadaan annettua puhtaat vaatteet käyttöön kun omat vaatteet ovat pesulassa. Kaikki pesulaa käyttävät asiakkaat eivät välttämättä yövy asumispäivystyksessä, mutta voivat silti päivisin hyödyntää keskuksen palveluita. Kuuntelemme asiakkaiden toiveita ja pyrimme aina löytämään sopivia ja mieluisia vaatteita heille mahdollisuuksien mukaan”, kertoo Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen sosiaaliohjaaja Minna Huovinen.

Kuka tahansa voi lahjoittaa vaatteita palvelukeskukseen, mutta ennen lahjoitusta on hyvä tarkistaa onko vaatteille juuri sillä hetkellä tarvetta, sillä keskuksen varastointimahdollisuudet ovat rajalliset.

”Enemmistö asiakkaista on miehiä, joten miesten vaatteille on yleensä suurempi tarve. Alusvaatteista ja sukista on aina pulaa ja niitä tarvitaan jatkuvasti, joten myös käytettyjä, hyväkuntoisia ja ehjiä sukkia tai alusvaatteita voi lahjoittaa. Lisäksi kenkiä kaipaillaan usein. Vaikka palvelukeskuksen asiakkaat ovat asunnottomia, haluavat he kuitenkin pukeutua siististi ja tämän ajan mukaisesti”, jatkaa Huovinen.


Tallink Silja kannustaa myös muita tämänkaltaisiin vastuullisuustekoihin. Yhdessä voimme auttaa enemmän ja pienikin apu voi olla jollekin suurta!

 


Lisätietoa palvelukeskuksen asumispäivystyksestä