Silja Serenade Hernesaaressa

Cover image

Laivaa pidetään lähtövalmiina

Koronapandemian aikana laivat ovat joutuneet useampaan kertaan pitämään liikennöintitaukoja. Silja Serenade on pandemian aikana jäänyt satamaan jo useampaan kertaan. Tällä hetkellä laiva on reilun kahden kuukauden mittaisella liikennöintitauolla. Pieni osa laivan miehistöä huolehtii laivasta ja pitää sitä lähtövalmiina.

Artikkeli on julkaistu 10.2.2022.

Erilaista arkea

Silja Serenade seisoo Hernesaaren edustalla Helsingissä. Laivalla työskentelee parhaillaan noin 30 miehistön jäsentä, jotka pitävät laivasta hyvää huolta. Vaikka laiva ei liikennöi, täytyy pieni määrän miehistöä olla koko ajan paikalla. Suurin osa miehistöstä on jouduttu lomauttamaan, ja osa on siirretty työskentelemään Turku-Tukholma-linjan Baltic Princessille.

”Hiljaistahan täällä on ilman matkustajia ja muuta miehistöä. Arki laivalla on seisonta-aikana todella erilaista. Teemme seisonta-aikana töitä pääasiassa vain päiväsaikaan, liikennöidessä luonnollisesti ympäri vuorokauden työvuorosta riippuen”, kertoo Silja Serenaden intendentti Oskar Lehmusniemi.

Seisonta-aikana laivalla tehdään laidasta laitaan erilaisia huoltotöitä. Työtehtäviin kuuluu esimerkiksi laivan ilmastointijärjestelmien huoltoa, lamppujenvaihtoa, keittiön pakastimien ovitiivisteiden vaihtoa sekä höyryuunien kalkinpoistoa, hissien huoltoa, lamppujenvaihtoa sekä palohälytysjärjestelmien testausta.

Miehistö on myös kehitellyt puuhaa työnteon lomaan. Laivan promenade muuntautuu sulkapallokentäksi, jolla miehistö ottaa iltaisin sulkapallomatseja ja ylläpitää näin hyvinvointia ja yhteishenkeä.


Silja Serenade Promenade


Huoltoa koneille

Laivan konehuoneessa hurisee. Laivan pääkoneisto on pois käytöstä, mutta muuten lähes kaikki koneet ovat käynnissä, vaikkakin tehoja on luonnollisesti laskettu. Seisontaa hyödynnetään ja laivalle tehdään mahdollisimman paljon erilaisia huoltotöitä. Silja Serenadelle vaihdetaan ilmanvaihtokoneistoon liittyvien ac-koneiden laakereita.

”Laivalle tehdään niin paljon kuin vain voidaan, jotta se olisi parhaassa mahdollisessa kunnossa sitten kun päästään takaisin liikenteeseen. Kaikkia huoltotöitä ei voi tehdä laivan liikennöidessä, joten seisonta-aikaa hyödynnetään muun muassa sellaisiin töihin”, kertoo laivan konepäällikkö Markku Rantanen.

Silja Serenadessa on yhteensä neljä pääkonetta, joista tarvitaan aina vähintään kolmea. Pääkoneiden runkolaakereiden vaihto on yksi sellaisista töistä, joita ei voi laivan liikennöidessä tehdä. Koneiden täytyy olla pois päältä ja jäähtyneet, jotta koneen sisälle voidaan mennä ja laakerit voidaan vaihtaa.

”Runkolaakerit kestävät noin 46 000 käyttötuntia, eli käytännössä noin 10 vuotta. Usein näitä ei siis tarvitse vaihtaa. Runkolaakereiden lisäksi koneisiin vaihdetaan tämän seisonnan aikana kumielementit, jotka vaimentavat koneista tulevaa värinää”, kertoo Rantanen.


Silja Serenade konehuone


Kaipuu takaisin merelle

Vaikka huoltotoimenpiteet on tärkeää tehdä säännöllisesti ja liikennetauko mahdollistaa monen huoltotoimenpiteen tekemisen, on laivalle parasta huoltoa se, kun sitä käytetään ja se pääsee liikennöimään.

Silja Serenaden liikennöintitauko kestää 25.3.2022 asti, jonka jälkeen laivan on määrä aloittaa liikennöinti jälleen tutulla Helsinki–Tukholma-reitillä.

Miehistö yhdessä tuumin kertoo odottavansa sitä, että päästään vihdoin takaisin merelle yhdessä matkustajien kanssa.


Silja Serenade

 


Päivä Tukholmassa -risteilyt Helsingistä