Sitoudumme kestävään kehitykseen

Cover image

Tallink Siljalle Sustainable Travel Finland -merkki

Tallink Silja sai kaksi vuotta sitten ensimmäisenä laivayhtiönä Visit Finlandin kehittämän matkailuyrityksille ja -alueille tarkoitetun Sustainable Travel Finland -merkin. Merkki on voimassa kaksi vuotta kerrallaan, ja Tallink Siljalle myönnetty STF-merkki uusittiin syyskuussa 2021 seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Artikkeli on julkaistu 25.10.2021.

Merkin saaneet matkailuyritykset ja -alueet ovat sitoutuneet työskentelemään kestävämmän matkailun puolesta. Jokainen taho on täyttänyt yhteisen kriteeristön sekä tehnyt kestävän matkailun toimintasuunnitelman ja osallistunut yhteisiin valmennuksiin.

Merkin saanut yritys saa työkaluja, koulutusta, ja tukea omiin kestävän kehityksen mukaisiin toimenpiteisiinsä. Yrityksen ei tarvitse olla valmis, vaan tarkoituksena on jatkaa ympäristön ja vastuullisuusasioiden eteen tehtävää työtä, kehittää sitä, asettaa tavoitteita ja yhteistyössä saavuttaa tavoitteita.

Sustainable travel

Perusvaatimuksena kestävää matkailua tukeva sertifikaatti

STF-merkkiä varten matkanjärjestäjällä tulee olla käytössä laatujärjestelmä (esim. Biosphere, Ekokompassi, EU-ympäristömerkki, Green Key, ISO 14001, Joutsenmerkki, WWF Green Office jne.). Tallink-konsernille on myönnetty ympäristöjärjestelmäsertifikaatti ISO 14001 vuonna 2008 ja Silja Linen laivat ovat olleet ISO 14000 -sertifioituja jo vuosia ennen tätä.

STF-merkki ja kestävän matkailun periaatteet

STF-merkki on kehitetty nimenomaan matkailuelinkeinon muuttuvan kysynnän ja kasvun tarpeisiin. Kehityksen on oltava tietysti kestävää. Merkin saaneet tahot ovat Visit Finlandin luotsaamina maailmalla markkinoimassa Suomea kestävänä matkakohteena. Tällä hetkellä jo yli 120 suomalaista matkailuyritystä tai -aluetta on saanut merkin.

STF-merkin saaneilla matkailutoimijoilla on yhteiset periaatteet 10 eri osa-alueeseen, jotka edesauttavat työskentelyä kestävämmän matkailu-Suomen puolesta.

  1.  Teemme reilua yhteistyötä
  2.  Huolehdimme luonnosta
  3.  Kunnioitamme kulttuuriperintöä
  4.  Edistämme hyvinvointia, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa
  5.  Suosimme paikallista
  6.  Panostamme turvallisuuteen ja laatuun
  7.  Huomioimme ilmastovaikutukset
  8.  Viestimme avoimesti
  9.  Kehitämme jatkuvasti yritystoimintaamme
  10.  Sitoudumme kestävän matkailun periaatteisiin

Tallink-konsernin vastuullisuus lyhyesti

Tallink-konsernin oman vastuullisuustyön perustana on YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma. Keskitymme huolehtimaan merestä, ilmastosta, tuotteista/raaka-aineista ja ihmisistä.

ISO 14001 ympäristöjärjestelmäsertifikaatin ja Sustainable Travel Finland -merkin lisäksi Tallink-konserni on saanut kestävästä kalastusketjusta kertovan MSC-sertifikaatin ensimmäisenä laivayhtiönä maailmassa.

Tallinkilla tehdään useita kestävään matkailuun tähtääviä toimenpiteitä läpi organisaatiotasojen. Vastuullisuus ja kestävä matkailu otetaan huomioon aina uusia tuotteita ja palveluita kehitettäessä.

Laivojen polttoaineenkulutusta, ja sitä myötä päästöjä ilmaan, pyritään minimoimaan useilla eri toimenpiteillä kuten reaaliaikaisella polttoaineen seurantajärjestelmällä, lastauksella, hitaammalla matkavauhdilla ja käyttämällä maasähköä satamassaoloaikana.

Tallink-konsernin 15 laivasta yhteensä 10 on rakennettu Suomessa. Laivoilla ja hotelleissa käytetään mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita.

Työntekijöitä kannustetaan vastuullisiin tekoihin niin työpaikalla kuin vapaa-ajalla. Esimerkkeinä jo 10 vuotta jatkuneet yhteiset verenluovutusreissut sekä vastuullisuusiltapäivät Hope ry:n toimipisteellä Helsingissä.

Vinkit laivamatkustajalle

Työntekijöiden lisäksi kannustamme asiakkaitamme, eli laivamatkustajia ja hotelliyöpyjiä tekemään tekoja yhteisen ympäristömme hyväksi. Tallinkin laivoilla kulkee vuosittain lähes 10 miljoonaa matkustajaa, joten myös pienillä teoilla voi olla iso vaikutus.

  • Saavu terminaaliin julkisilla kulkuvälineillä.
  • Hyödynnä Tallink & Silja Line -mobiilisovellusta lähtöselvityksessä.
  • Sammuta valot hytistä poistuessasi.
  • Täytä juomapullo hanavedellä.
  • Jätä kartongit, pullot tai tölkit hytin pöydälle, josta ne päätyvät asianmukaiseen kierrätyksen.
  • Valitse kasvisruokia tai lähialueen raaka-aineita ravintoloista.
  • Ruokaile buffet-ravintolassa vastuullisesti – ota vain sen verran, kun jaksat syödä.
  • Tue pientuottajia ostamalla heidän tuotteitansa kohteessa ja/tai laivalla.
  • Käytä kestokassia.
  • Yhdistä työmatka vapaa-ajanmatkaan.
  • Jaa hyvää tekemällä lahjoitus tai antamalla aikaasi valitsemallesi vastuullisuus- tai ympäristökohteelle.
 

 

Lisätietoja Sustainable Travel Finland-ohjelmasta

Tutustu STF-merkin saaneisiin yrityksiin ja alueisiin

Lue lisää Tallink Siljan ympäristötyöstä ja vastuullisuudesta