Vastuullinen kesäduuni 2024

Cover image

”TULIN TÄNNE VAAN KESÄTÖIHIN…”
”…ja jäin sille tielle” – Tallink Silja työllistää kesäisin satoja kesätyöntekijöitä

Tallink Siljan kesärekry on käynnistynyt ja avoimena on useita työpaikkoja! Haussa on kesätyöpaikkoja kahdelle Suomen lipun alla liikennöivälle laivalle. Vaikka laivat liikennöivät Helsingistä ja Turusta Tukholmaan, niin työntekijöitä laivoilla on ympäri Suomea. Maapuolen kesätyöpaikat ovat terminaaleissa, matkamyynnissä, varastossa ja esimerkiksi rahdin puolella. Laivojen kesätyöpaikkojen haku on käynnissä parhaillaan ja maapuolen kesätyöpaikat aukeavat helmi-maaliskuun aikana.

Sekä merille että maatöihin vaaditaan 18 vuoden ikää. Tehtävät ovat hyvin monipuolisia ja töihin haetaan niin opiskelijoita, uransa alkuvaiheessa olevia henkilöitä kuin jo kokeneita alansa ammattilaisia.

”Laivoille haetaan palveluhenkisiä, positiivisia ja kielitaitoisia henkilöitä useisiin eri tehtäviin ravintoloihin, myymälöihin, lasten leikkihuoneeseen, keittiöön ja hotelliosastolle. Paikkoja on auki myös kansi- ja koneosastolle. Meillä on kesätöissäkin positiivista pöhinää ja työntekijät jäävätkin usein sille tielleen”, kertoo Tallink Siljan HR-johtaja Susanna Siljander.

Vastuullinen kesäduuni 2024

Tallink Silja on mukana Vastuullinen kesäduuni 2024 -kampanjassa eli yhtiö on sitoutunut kuuteen hyvän kesätyön periaatteeseen, jotka auttavat tekemään kesätyökokemuksesta hyvän sekä kesätyöntekijälle että työnantajalle.

”Haluamme tarjota kesätyöntekijöille kokonaisvaltaisesti hyvän rekrytointikokemuksen. Hoidamme rekrytointiprosessin ripeästi ja vastuullisesti ja pyrimme tekemään haastattelutilanteista miellyttäviä kokemuksia hakijoille. Tarjoamme kesätyöntekijöille mielekästä työtä, mieleenpainuvan kesätyökokemuksen ja tuemme heitä koko työskentelyn ajan”, sanoo Siljander.

Kesätyö laivoilla on intensiivistä

Kesätyö laivalla on kiivastahtista, mutta vaihtelevaa ja antoisaa. Oman toimesi lisäksi sinulla tulee olemaan rooli myös laivan pelastusorganisaatiossa, joka harjoittelee laivalla säännöllisesti turvaharjoituksissa. Kun olet työskennellyt kesän laivalla, ei juuri tule vastaan mitään hommaa, mikä ei sinulta sujuisi!

”Mielenkiintoisen työn ja mukavien työkavereiden lisäksi meillä on hyvät työsuhde-edut sekä kattava työterveyshuolto. Moni on jäänyt yhtiöön ja edennyt meillä juuri kesätyön siivittämänä”, Susanna Siljander kertoo.

Laivatyössä on lisäksi kilpailukykyinen palkka verrattuna moniin vastaaviin tehtäviin maissa. Kesätyösopimuksella laivalla ehdit myös nauttia kesästä työjaksojen väliin sijoittuvien vapaiden aikana. Esimerkiksi 8:8 -vuorottelussa ansaitaan kahdeksan palkallista vapaapäivää kahdeksan työpäivän jälkeen.

Jos sinua kiinnostaa yhteisöllisyys, tekemisen meininki, mukavat työtoverit ja ennen kaikkea palava halu asiakaspalveluun, niin olet oikea lisä meidän ammattitaitoiseen joukkoomme!

kokit

 

 

Vastuullisen kesätyön kuusi periaatetta:

  1. Hyvä hakijakokemus
  2. Mielekäs työ
  3. Perehdytys ja ohjaaminen
  4. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus
  5. Kohtuullinen palkka
  6. Kirjallinen työsopimus ja todistus

Tutustu Tallink Siljan avoimiin työpaikkoihin

Lue lisää Vastuullisesta kesäduunista 2024