Navigaatio
Tutustu myös muihin artikkeleihimme mm. kohteista, shoppailusta, viihteestä. Inspiroidu
Kuva: RMC Sammeli Korhonen
Tallinkin uusinta laivaa MyStaria rakennetaan Suomessa Rauma Marine Constructionsin eli RMC:n telakalla. MyStar rakentuu vahvan suomalaisen laivanrakennusosaamisen ytimessä: vuonna 2014 perustettu RMC on yksi Euroopan johtavista laivanrakennusyhtiöistä ja kokonaan suomalaisessa omistuksessa. Otimme selvää, minkälainen ja minkä kokoinen telakka onkaan kyseessä.
Rauman laivanrakennuksen perinteet ulottuvat jopa 1500-luvulle saakka. Vilkkainta kaupungin sataman merenkulku on ollut 1800-luvun purjelaivakaudella, jolloin satamassa rakennettiin tiheään tahtiin erilaisia purjealuksia.
Modernia raumalaista laivanrakennusosaamista edustaa Rauma Marine Constructions, joka on erikoistunut rakentamaan ja huoltamaan matkustaja-autolauttoja, jää- ja monitoimimurtajia, ja puolustusvoimien sekä rajavartiolaitoksen tarvitsemia aluksia.
Rauma soveltuu hyvin juuri erikoisalusten rakennuspaikaksi. Rauman telakalla on kautta aikojen rakennettu ja huollettu huomattava osa Suomen valtion omistamista aluksista, kuten kaikki monitoimimurtajat ja suuret vartioalukset. Myös kaikki vuoden 1986 jälkeen käyttöön otetut Merivoimien taistelualukset on valmistettu Raumalla.
Kuva: Rauma Marine Constructions
Raumalla on vuosien varrella valmistunut yhteensä yli 30 lauttaa ja ro-ro-alusta. Tallinkin aluksia on rakennettu kaupungissa yhteensä neljä ja niiden lisäksi suunniteltu kaksi. Edellinen Raumalla rakennettu alus, Baltic Queen, valmistui vuonna 2009, ja laiva liikennöi normaalisti Tallinna–Tukholma-reitillä.
Vuonna 2014 perustetulle RMC:lle nyt rakenteilla oleva MyStar on ensimmäinen Tallinkille toteutettava uudisrakennusprojekti. MyStar on myös tähän mennessä suurin matkustaja-autolautta, jonka yhtiö rakentaa Rauman telakalla.
Laivasta tulee 212 metriä pitkä ja 30,6 metriä leveä. Laivaan mahtuu yhteensä 2 800 matkustajaa ja 200 miehistön jäsentä. Rekoille ja muille ajoneuvoille on tilaa 1 900 kaistametriä. Lue myös blogi MyStar rakentuu pala palalta.
RMC:n telakan rakennuskapasiteetti on 80 000 GT, joka ilmaisee laivan bruttovetoisuutta. MyStarin bruttovetoisuus tulee olemaan noin 50 000 GT. Esimerkiksi Silja Serenaden bruttovetoisuus on noin 58 000 GT ja Suezin kanavassa jumissa olleen konttialus Ever Givenin noin 220 000 GT.
RMC:n kuivatelakka-alue on kooltaan 260 x 85 metriä eli noin kahden jalkapallokentän kokoinen. Telakka-altaan syvyys on 12 metriä ja kun se täytetään, sinne mahtuu noin 221 miljoonaa litraa vettä.
Telakan suurin nosturi pystyy nostamaan noin 150 tonnin painosta tavaraa, mikä vastaa noin 40 norsun painoa. Korkeimmat nosturit ovat yli 70 metriä korkeita. Telakan nostureiden yhteinen nostokapasiteetti on noin 450 tonnia eli noin 120 norsua.
RMC:llä työskentelee yli 200 laivanrakennuksen asiantuntijaa, joiden vankka ammattitaito pohjautuu vuosisatojen mittaiseen, sukupolvelta toiselle siirtyneeseen osaamiseen. Niinpä sukupolvien asiantuntemus säilyy ja elää vahvana Raumalla. Tällä hetkellä telakalla työskentelee lisäksi yli 1 000 kumppaniverkoston työntekijää.
Lue lisää Rauma Marine Constructionsin telakasta: www.rmcfinland.fi.
Seuraa MyStarin valmistumista Tallink Suomi FB-sivuilla
Seuraa RMC:tä sosiaalisessa mediassa: Twitter: @RMCFinland LinkedIn Facebook
Tervetuloa lukemaan artikkelit MyStar-laivan rakennus- ja valmistumisvaiheista.